Elämä alkoi tuntumaan  tasaiselta, ehkä liiaksikin. Mutta alkoi tapahtumaan. Nimittäin olimme suunnitelleet matkan ostoa johonkin etelään, hakien vaihtelua ja piristystä pimeimmälle vuoden ajalle. Matkantilaus alkoi siirtymään ja taas siirtymään. Just sinä päivänä, jolloin oikeasti meinasimme olla menossa, tuli perheeseen sairaskohtaus. Oli onni onnettomuudessa, että olimme omalla turvallisella maaperällä. Soitto hätäkeskukseen ja sairaskyyti paikalle ja heti hoitoon.

Nyt on oltu hoidossa ja elämä jatkuu kroonikkona kotosalla. Matkailu saa odottaa, mutta kuinka kauan. Se on epäselvää. Nyt olemme onnellisia että olemme hengissä ja elämä jatkuu. Pahemminkin olisi voinut käydä.

Olin lapsuudesta nuoruusikään asti elänyt koirien kanssa. Kotona oli aina koiria, ne kuuluivat perheeseen. Sitten myöhemmin sain työpaikan ravitsemusliikkeessä. Kerran illalla sattui tapaus, joka on jäänyt mieleeni.

 Sinä iltana viimeisin työtehtäväni oli käydä pesemässä iso lihamylly, jota oli päivällä käytetty. Astelin monet portaat alakertaan ja monta mutkaa lihamyllyn luo. Irrotin myllyn osat erilleen ja huokasin helpotuksesta, sillä kohta pääsisin taas pois työpaikalta rankan päivän jälkeen. Ihan yhtäkkiä vieressäni seisoi iso saksanpaimenkoira. Olin nähnyt koiran ennenkin ulkona isäntänsä kanssa vapaalla juosten. Tiesin kuinka koiran ruokavalioon kuului päivittäin annettu jauheliha-annos. Koira nuuski lihan hajua ja tuli lähemmäksi minua. Sitten annoin koiralle käskyn:" Mene pois", sillä olinhan ennenkin koirille puhunut.

Tilanne muuttui pelottavaksi, kun koira näytti hampaansa ja murisi. Olimme kahdestaan, minä  ja iso koira. Toiset työkaverit olivat kaukana ja koiran isäntä myös. Isäntä asui saman talon yläkerrassa ja koira oli päässyt livahtamaan kellariin minun luo. Tilanne oli tosi pelottava. Ei auttanut muu, kuin jatkaa lihamyllyn pesua ja olla välittämättä koirasta. Sitten viimein koira kyllästyi ja lähti juoksemaan tulosuuntaansa.

Tätä samaa työtä jouduin tekemään useat vuodet. Sain tehdä sen työni yksin. Luultavasti kokemukseni meni koiran isännän tietoon ja siten koirasta pidettiin parempaa huolta. Tämä kokemus säikäytti minut niin pahasti, etten vieläkään luota vieraisiin koiriin, vaikka ne olisivat isäntänsä talutushihnassa.

Olen ennen tykännyt koirista, mutta en ole vielä itselleni hankkinut, vaikka nyt olisi siihen aikaa.

Istuin lääkärin vastaanoton odotushuoneessa. Viereeni istui eräs naishenkilö. En tuntenut häntä. Hetken kuluttua istui samalle tuoliriville vanhempi mieshenkilö. Nämä kaksi tunsivat toisensa. Sitten heillä alkoi juttu luistaa. Itse jouduin odottelemaan noin kymmenen minuuttia. Sinä aikana minulle selvisi tämän naisen henkilöllisyys. Sain tietää paljon heidän perheasioitaan, jopa sellaistakin, jota olisin halunnut todella tietää, sillä  tämän naisen perheenjäsen tuli minulle kerran tutuksi ja oli tulossa kotiin oman perheensä kanssa ja niin edelleen.

Sain asiani toimitettua ja lähdin pois. Toiset asiakkaat jäivät kuuntelemaan jatkoa keskusteluun.

Mieleeni tuli ajatus, että onneksi en tavannut siellä tuttuja. Minun asiani jäivät sillä kertaa omaan tietooni.

Laitin valmistajalle palautteen, jossa kerroin tarkasti possun sisäfileen epämiellyttävät tuntomerkit. Valmistaja lupasi laittaa fileen hinnan minulle takaisin. Fileen sisälle oli päässyt verta, joka oli muuttunut tummaksi. Se on oma mielipiteeni. Valmistajan vastaus oli erilainen.

Olen kerran saanut valmiiksi paistetusta broilerin koivesta huonon kuvan. Jalka oli luultavasti loukkaantunut ennen teurastusta ja oli pilaantunut sisältä.Silloin en osannut valittaa ja asia jäi vain mieleeni.

Aikansa kutakin, sanoi pässi, kun päätä seinään pökki!

Nyt on sellainen aika, mutta voiko tulla  pahempaa aikaa tämän ajan tapojen kanssa. Ihmiset ovat kuin kiltakoiria ja kamerat kuvaa. Mutta onhan ihminenkin luontokappale ja lisääntymisvietti senkun lisääntyy.Se ei katso enään aikaa, eikä paikkaakaan, mutta kaikki loppuu aikanaan.

Makkarapötkyissä on vieläkin sama hintalappu. Ilmoitettu kilohinta on sama, kuin 800 grammaa.

Katso Iltasanomista        http://www.iltasanomat.fi/hyvaolo/suhteet.asp?id=1700592

Tämän päivän aihe telkkarista: "Meppi ja selkokieli."Meppi oli minulle vielä uusi sana, mutta selkokieltä olen kaivannut jo paljon aikaisemmin. Mielestäni suuri yleisö ei ymmärrä kaikkea, mitä puhekieltä lukeneet ihmiset käyttävät. Päivän politiikot ovat sen nyt huomanneet. Timo Soini oli siitä hyvä esimerkki ja pääsi europarlamenttiin. Politiikka on niin vaikea ala kuunnella ja seurata, että en ihmettele yhtään, jos ei viitsitä äänestää tarpeeksi. Jospa nyt aletaan yleisemmin käyttämään selkokieltä.

 Kirkoissa puheet ovat menneet melkein aina korvien ohi. Kuka pystyy sanomaan ei?Tarviiko kirkossa olla ymmärtävinään, jos asia on toisin.Olkaamme ihmiset rehellisiä toisillemme. Papit muuttakoon puhetyyliä. Eikö meissä kaikissa asu pieni lapsi?Selkokieli vaan enemmän käyttöön!